Torso

Olen ollut tässä koulussa yli puoli vuotta.

Olen oppinut
pärjäämään venäjäksi ainakin useimmissa arkitilanteissa
laulamaan korkeita ääniä
istumaan viisi tuntia tuolilla liikkumatta
jongleeraamaan kolmella pallolla
katsomaan kaupan tuotteista valmistuspäivät
keittämään juomaveden kolmelle päivälle
heittämään vessapaperin roskiin
jakamaan keittiön kuudentoista ihmisen kanssa
että venäläinen ehkä on lähempänä kyllää kuin kyllä
pitämään huolta kynsistäni

Milloin alan näkemään itseni elävänä olentona? Joskus tuntuu kuin olisin vain torso.

Olen väsynyt
omiin sammaltaviin ajatuksiini
muiden toistuviin lauseisiin
ideointiin
puurtamiseen
kuriin
kurittomuuteen
kuoppaiseen koulupolkuun
kämppiksieni kolisteluihin puoli kuudelta
esittämään vahvaa

En saa sielua soimaan.
En saa ihmisiä katsomaan käsiäni kun niissä ei ole mitään.
En saa opettajia ymmärtämään etten ole tälläinen mitä väitän olevani

Kuulen yhä vähemmän.
Yhä useammin joku alkaa itkeä vieressäni, edessäni, takanani
Yhä harvemmin halaan lohdutukseksi
Yhä useammin käteni lakkaavat toimimasta
Yhä harvemmin käyn historian tunnilla sillä jokin möykkyyntyy rinnassa niin etten pääse rappuja ylös luokkaan
Yhä useammin haluan todistaa että olen maailman paras

Ja sitten yhtäkkiä yksi käsi katkeaa naps.
Ja kohta toinen naps.
Ja torso istuu viisi tuntia tuolilla.
Ja möykky kasvaa niin isoksi ettei torso tajua että tunti on loppunut.