300 km itään

En kykene rajoittamaan itseäni; haluan purkaa kaikki palani osiksi. En enää siksi että tahtoisin rikkoa itseni. Vaan koska olen utelias sisällöstäni. Sen vuoksi olen valmis vaeltamaan rannalla vaikka kolme tuntia. Jotta näkisin ja voisin hengittää tekstiä. En jaksa enää ajatella, että jotain tekemällä saavuttaisi sen, mitä yrittää. Mitä edes yritää? Vakuuttaa jonkun toisen siitä että minulla on kivaa? Ollakseni tässä pöydässä, tässä huomiopiirissä pitää oppia hengittämään näitä (omia) sanoja. Ehkä se ei edes riitä. Luovun jatkuvasti. En kykene jäämään näihin taitoihin. En tiedä mihin tämä vietti minut vie. Ja viekö se ikinä perille. Joku minua ajaa, enkä voi pysähtyä ennen kuin tiedän kuka. Yritän oppia hengittämään tilanteissa, jossa ei pysty pitämään itseään pinnalla. Jossa ei tajua mistä luopuu, ja siksi ei tajua mitä ottaa vastaan. Tällä hetkellä otan vastaan sitä että jäykistän selkärankaani ja eristyn. Olen tässä yksin. Yritän ajatella asioita kuin ne ovat unissani. Kuljetan om...

300 km päässä on ollut hiljaista. Molemmat koneeni hajosivat. Kesti kauan kasatessani tarpeeksi mielenlujuuttaa lähteä selvittämään missä korjata ne. Nyt on se vaihe, jolloin haluan paeta. En halua enää sopeutua tänne. En halua ottaa itseeni enää yhtään piirrettä tästä kansasta. Katselen vastaantulijoita silmiin kadulla ja odotan iskuja. Pelkään, kun joku huutaa perääni. Jatkan matkaa. Kieltäydyn oppimasta kirosanoja venäjäksi, jotten ymmärtäisin mitä ne sanovat. Olen kuvitellut koko ikäni olevani joku, joka haluaa äärirajoille. Tajuan nyt lähestyessäni niitä, että ei täällä voi asua. Olen myös luullut, etten voi olla oma itseni, koska maailma ei kestä minua. Mutta nyt ymmärrän, että se on toisin päin. Se olen minä, joka en kestä maailmaa. Paras suoja on sisältä lukittava peilikaappi. Sillä karmeinta on, kun joku on vakuuttunut puhuvansa totta ja olevansa oikeutettuja kertomaan mielipiteensä. On se sitten opettaja, joka on täysin vakuuttunut siitä, että homot pitäisi sulkea mielisair...