Olen kirjoittanut tänä syksynä seitsemän kertaa aloitusluvun viimeiselle vuodelleni venäläisessä teatterikoulussa. Tekstini ovat olleet joko jonkun voimakkaan tunteen parahduksia tai sitten latteita arkikuvauksia. Niitä on ollut vaikea ymmärtää toisella lukukerralla. On viimeinen kouluiltana. Olen kytkenyt valoketjut pistorasiaan, laittanut Anna Eriksonin joululevyn soimaan j a lantrannut vihreään teeheni vodkaa. Tavoittelen pysähtymistä. Ja ymmärrystä siitä, miltä nyt tuntuu. Olenko lähellä hulluutta. En koe enää riemua tanssimisesta tai laulamisesta, vaan kelvottomuutta En tiedä miten rahoitan opintoni ensi keväänä, sillä Kela ei suostu enää rahoittamaan opintojani En muista päivää, jolloin vatsani ei olisi krampannut, kun sen on vaikea ottaa ruokaa vastaan kymmenen tunnin tauon jälkeen. En muista aamua, jolloin en olisi maannut sängyssä kahtakymmentä minuuttia yrittäen vakuuttua, että ihmiset ympärilläni eivät tahdo minulle pahaa, ennen kuin p...