Ajattelin viime syksynä että olisinpa nuorempi niin olisin avoimempi tälle yhteiskunnalle. Puhuin erään entisen Pietarin teatteriakatemian opiskelijan kanssa, joka keskeytti opintonsa ensimmäisen vuoden jälkeen. Hän sanoi että ei halunnut hukata elämänsä parhaita vuosia. Ihmettelin silloin. Nyt olen onnellinen että vietin nuoruuteni jossain muualla kuin täällä. Hoen itselleni; olen täällä syystä. Kun tunteja perutetaan ja opettajia eroaa riitautuessaan joko oppilaiden tai vastuuopettajien kanssa kysyn itseltäni: "No mistä?" "Elämä on toisaalla", sanoo Tsehov. "Eli elämää on?" kysyn minä. "Da konechno." Viime vuosi vei mehut, mutta kiire piti ajatukset synkkyydestä. Nyt siitä on tullut arkea. Ylösnouseminen aamuisin on kuin itsensä kaivaminen haudasta. Varsinkin kun pinnalla odottaa kylmä maa ja rivi hautakiviä. Pidän silti venäläisistä kuten aiemminkin. Venäläisistä miehistä ja vanhoista naisista. Nuoria naisia ihmettelen. En pysty vieläkää...