Saavuin Petroskoihin 15 päivää sitten. Aika tuntuu kahdelta kuukaudelta. Kolme sataa kilometriä itään tuntuu kolmelta tuhannelta. Vaikka kuukausi sitten Suomessa olisin kuinka yrittänyt, en olisi ikinä arvannut millaista elämä on täällä Ihmisten kanssa on pakko tulla toimeen. Vaikka ne kävisivät (kirjaimellisesti) kimppuun. Joka hetki on taktikointia. Tunne omat rajasi, puolusta niitä, sodi. Näe toisen rajat, laske aseesi, kävele kädet ilmassa tämän luo, neuvottele diplomaattinen sopu. Eroa hetki sitten vihaamasta ihmisestä ystävänä (ja kappas vaan yhtäkkiä huomaat maa-alasi laajentuneen entisestään). Venäjän kieli nousee syvältä kurkusta, kääntyilee suussa odottamattomasti, painautuu kiihkeästi pintoja vasten, vyöryy suusta kohti vastaanottajaa. Koko keho värisee pelkän yhden sanan sanomisesta. Puhuminen paljastaa. Suomessa mumistaan epämiellyttävä vastaanottaja kohteliaasti hämmennyksiin. Mutta täällä kuulee heti jos ei pidetä. ...